Tuotanto ja yhteistyö

  1. Olivia Pohjola & Elina Romppainen: Tuotantoprosessi teatterin vierailuesityksissä
  2. Laura Alasaarela: Väliaikakahveilla-podcast
  3. Anne Laurila ja Janne Niskala: Tuottajana audiovisuaalisella alalla Pohjois-Suomessa

Olivia Pohjola & Elina Romppainen: Tuotantoprosessi teatterin vierailuesityksissä

Tässä artikkelissa tutkimme, miten tuottamiseen liittyvät työt jakautuvat teatterissa vierailuesitysten suhteen. Vierailuesitykset työllistävät talojen henkilökuntaa monin eri tavoin kuin talon omat esitykset kauden aikana. Vierailuesityksiin liittyy runsaasti tuotantotyötä; vierailusesitysten valinta ja etsiminen, vierailevan ryhmän kontaktointia, teknisten vaatimusten selvitystä, teoksen suunnittelun sovittamista vierailunäyttämölle, majoitusten ja matkustamisen järjestämistä, aikataulujen sopimista, henkilökunnan, tekniikan ja muun materian resursointia, viestintää sisäisesti ja ulkoisesti sekä lukuisia muita osa-alueita.

Vierailuesitysten määrä Suomessa on kasvanut reilusti. Teatterin tiedotuskeskuksen eli Tinfon teatteritilastoista selviää, että kahdessakymmenessä vuodessa vierailuesitysten määrä suomalaisissa valtionosuusrahoitteisissa eli VOS-teattereissa on yli kaksinkertaistunut. Vierailujen merkitys on suuri: yleisö kokee vierailuesitykset kiinnostaviksi ja teatterit saavat ohjelmistoaan niiden avulla monipuolisemmaksi. (Aarre-Ahtio 2013, s. 18–19) Vierailut ovat myös yksi silta VOS-teattereiden ja rahoituslain ulkopuolisten, niin sanotun vapaan kentän toimijoiden välillä, ja ne lisäävät näin vuorovaikutusta teatterikentän sisällä. Vierailuiden tuotantoprosesseja kannattaa siis tarkastella. Tuottajan ja teknisen tuottajan rooli vierailuesityksissä on merkittävä, sillä tuotantoprosessi on usein toisenlainen kuin teatterin omissa produktioissa. Vierailut voivat vaihdella esimerkiksi kokoluokaltaan, genreltään, teknisiltä tarpeiltaan ja kansainvälisyyden asteeltaan paljon.

Haastattelimme tätä artikkelia varten kahden teatterin tuotantotiimin jäseniä. Haastateltaviksi teattereiksi valikoituivat & Espoon teatteri ja Oulun teatteri. & Espoon teatteri valikoitui haastateltavaksi, sillä organisaatiosta löytyy tekninen tuottaja, jota ei tällä nimikkeellä kovinkaan monesta suomalaisesta teatterista löydy. Tällä hetkellä tekninen tuottaja löytyy ainakin neljästä keskisuuresta tai suuresta VOS-teatterista: & Espoon teatterista, Cirko - Uuden sirkuksen keskuksesta, Q-teatterista ja Kansallisteatterista. Teknisen tuottajan työnkuvan harvinaisuus kiinnosti meitä monestakin syystä. Ensinnäkin oma kokemus alalta on osoittanut teknisen tuottajan työnkuvan monessa kohtaa tarpeelliseksi lisäksi tuotantotiimiin ja sujuvoittanut tuotantoprosessia useissa eri tapauksissa työuriemme varrella. Siksi vastaukset kysymyksiin, miten teknisen tuottajan työ & Espoon teatteriin syntyi, ja mitä se on tuonut mukanaan tuotantoprosessiin, olivat erityisen kiinnostavia. Oulun teatteri taas oli luonnollinen vertailupari, koska kirjoittajilla on työhistoriaa siellä. Talon tuotantoprosessit ja niitä koskeva keskustelu ovat meille tuttuja valosuunnittelijan ja valomestarin näkökulmasta. Olemme myös kokeneet, että vierailuesitysten tuotantoprosessia olisi mahdollista kehittää ja halusimme selvittää asiaa.

TUOTTAJAN JA TEKNISEN TUOTTAJAN YHTEISTYÖSTÄ

& Espoon teatterin tuottajan Katri Kekäläisen ja teknisen tuottajan Tommi Koskisen haastattelussa nousi esiin tuottajan työn moninainen luonne; nimikkeestä ei voi aina päätellä, mitä kaikkea tuottaja työssään tekee ja mitkä ovat tämän osaamisalueet. Tuottajan tausta ja persoona vaikuttavat työnkuvaan; tuottaja voi olla yhtä aikaa tekninen tuottaja, hoitaa pelkästään niin sanottuja toimistotöitä tai olla mukana myös suorittavissa töissä tarpeen vaatiessa. Paljon riippuu tuottajan taustasta, osaamisesta ja siitä, mihin oma intohimo tai mielenkiinto kohdistuu, pohtivat Tommi Koskinen ja Katri Kekäläinen.

& Espoon teatterin tapauksessa teknisen tuottajan työtehtävä syntyi tarpeesta jakaa vastuualueita uusiksi. Tuottajan käsiin jäi vierailujen tuotannoissa liian paljon työtehtäviä, mikä kävi ennen pitkää kuormittavaksi ja johti työtapojen sekä roolien muutokseen. Nyt & Espoon teatterissa on ollut teknisen tuottajan työtehtävä noin kaksi vuotta. Rooliin siirtyi aiemmin talossa äänisuunnittelijana toiminut Tommi Koskinen, joka kuvailee roolin vaihdosta luontevaksi siirtymäksi, jossa uusi työtehtävä on tuonut paljon hyvää sekä talon tuotannollisiin prosesseihin että henkilökohtaiseen kokemukseen. Tekninen tuottaja osallistuu & Espoon teatterin ohjelmistotyöryhmään, ja on osaltaan vaikuttamassa vierailujen valintaan, ja ottaa vastuun tuotannosta alkuvaiheen jälkeen. Teknisen tuottajan työt & Espoon teatterissa on moninaisia; tekninen tuottaja hoitaa käytännön järjestelyt tekniikasta pukuhuoltoon, ja osallistuu tiiviisti vierailun aikana teoksen rakennukseen. Työ sisältää siis tarvittaessa myös suorittavaa työtä ja koko työtehtävän keskiössä ovat kommunikaatio, ongelmanratkaisukyky sekä verkostot teatterin kentällä. Tuottaja Katri Kekäläinen puolestaan hoitaa alkuvaiheen prosessin tuotannolliset työtehtävät sopimusasioista ja budjetoinnista ryhmän kontaktointiin ja laajemman kuvan aikataulutukseen sekä on mukana ohjelmistosuunnittelua valmistelevassa ohjelmistotyöryhmässä yhdessä taiteellisen johtajan ja teatterikuraattorin kanssa. Talon tuotantotiimi koostuu Kekäläisen ja Koskisen lisäksi vielä toimitusjohtajasta, teknisestä päälliköstä, vastaavasta järjestäjästä sekä järjestäjästä.

Jako tuottajan ja teknisen tuottajan rooleihin tuonut paljon hyvää tuotantoprosessiin: työkaverin ja työtiimin, jossa ei tarvitse hoitaa kaikkea yksin vaan on keskustelukumppani. Jaetut vastuualueet ovat johtaneet yleisen kuormituksen vähentymiseen ja jaettu luottamus tehostaa tuontantoprosessia; voi luottaa, että kollega hoitaa oman osa-alueensa eikä kaikki ole omissa käsissä, toteaa Katri Kekäläinen haastattelussa.

& Espoon teatterin tuotantoprosessista tekee mielenkiintoisen myös tilojen käyttö: oma ohjelmisto harjoitellaan ja esitetään pääosin Revontulisalissa, vierailut ja pienemmät produktiot sijoitetaan pääosin Louhisaliin, jota & Espoon teatteri vuokraa. Tällöin tekniikka ja henkilökunta vierailuissa kuuluu vuokraan, ja henkilötyötuntien resursointi suunnitellaan yhdessä Louhisalin työnjohdon kanssa. Tästä johtuen & Espoon teatterin oma tekniikan henkilökunta harvoin osallistuu esimerkiksi vierailujen rakentamiseen. Tilanne kuitenkin elää ohjelmiston mukaan, eikä jako vierailujen ja omien produktioiden välillä ole aina samanlainen, ja tässä kohden myös työroolit liukuvat tarvittaessa. Koskinen lisää, että toisinaan esityksiä esitetään myös teatteritilojen ulkopuolella, esimerkiksi urheilukentillä tai muissa erikoisemmissa tiloissa, jolloin tilanne on taas toisenlainen ja työprosessi mukautetaan tilanteeseen.

Keskustellessamme tuottajan ja teknisen tuottajan työn haasteista, nousee kummallakin päällimmäisenä puheeseen järjestelmällisyys ja keskittymiskyky; työpöydällä on yhtä aikaa useita eri produktioita eri työvaiheissa, ja päivän aikana työstää useita eri osa-alueita kustakin produktiosta. Koskinen nostaa esiin myös ajattelun muutoksen siirtyessään suunnittelijasta tekniseksi tuottajaksi. Koskinen kokee uuden roolin tuovan uudenlaisen orientaation työhön, ja samalla tapaa kollegoita Suomesta ja ympäri maailmaa vierailevien ryhmien tullessa & Espoon teatteriin.

& Espoon teatterin tapaus kuvaakin mielestämme hyvin sitä, että teknisen tuottajan rooli on tässäkin tapauksessa tarvittu rooli tuottajan työtehtävien rinnalle: jos teknisen tuottajan työtehtävä puuttuu, siirtyvät tämän työtehtävät jollekin muulle, usein sekä tuottajalle että tekniikan henkilökunnalle. & Espoon teatterin tapauksessa jako tuottajan ja teknisen tuottajan työtehtäviin on pelkästään positiivinen muutos, joka toi mukanaan tiimityön voiman. & Espoon teatterissa työtehtävät liukuvat roolien yli ja kokonaisuus hakee koko ajan muotoaan. Teatterin kentällä tuotantoprosessi onkin usein tehtävien ketju, joka sisältää paljon ennalta-arvaamattomia muuttujia ja prosessissa syntyviä piirteitä, kirjoittaa Tuuli Toikkonen opinnäytteessään Tuottajan rooli ammattiteatterissa (Toikkonen, 2011, 9).

OULUN TEATTERIN TUOTANTOMALLI

Oulun teatteri on ohjelmistorakenteeltaan perinteisempi kuin vierailuita painottava & Espoon teatteri, mutta vierailuita on silti paljon. Tinfon tilastoista selviää, että Oulun teatteri on Suomen suurimpia vierailuteattereita. Tämä johtuu tuotantopäällikkö Sari Tannerin mukaan ainakin siitä, että teatterissa on sopivat tilat vierailuille. Myös vuotuiset lasten ja nuorten teatterifestivaalit kasvattavat tilastoa. Lisäksi taloudellisen tilanteen kiristyessä on painetta täyttää kalenteri mahdollisimman tarkasti.

Tämän kirjoituksen näkökulma Oulun teatteriin on erilainen kuin & Espoon teatteriin, sillä molemmat kirjoittajat ovat työskennelleet Oulun teatterissa. Osaamme kuvailla sen tuotantoprosesseja yksityiskohtaisemmin, varsinkin valosuunnittelijan ja -mestarin näkökulmasta. Tähän selvitykseen halusimme kuitenkin tuoda laajemman näkökulman ja kuvata prosessin kokonaisuudessaan. Oulusta haastattelimme tuotantopäällikkö Sari Tanneria sekä pyysimme kommentit järjestäjä Marika Lambergilta ja valo- ja ääniosaston työaikasuunnittelusta vastaavalta äänimestari Jari Niemeltä.

Tuotantopäällikkö Sari Tannerilla on takanaan seitsemäntoista vuoden ura Oulun teatterissa. Hän kertoo haastattelussa, että sinä aikana vierailujen määrä on kasvanut valtavasti. Vierailuja tarjotaan teatterille paljon, ja niitä voidaan joskus myös aktiivisesti etsiä, jos vaikkapa esityskalenteriin jää syystä tai toisesta aukkoja. Nykyinen taiteellinen johtaja tarkastelee ohjelmistoa myös vierailuesitysten osalta enemmän kuin aikaisemmat, eli hänen ohjelmistosuunnittelunsa kattaa aiempaa suuremmassa määrin myös vierailuesitykset. Vierailuohjelmiston perimmäinen tehtävä on täydentää teatterin omaa ohjelmistoa. 

Oulun teatterin tuotantotiimi koostuu tällä hetkellä tuotantopäälliköstä, tuotantosuunnittelijasta, neljästä järjestäjä–kuiskaajasta ja projektikoordinaattorista. Tuotantopäällikkö on tiimin esihenkilö ja vastaa sekä omien produktioiden (joita on 7–8 vuosittain) että vierailuesitysten budjetoinnista, tuotantoprosessin mukaisesta johtamisesta, sopimusneuvotteluista ja aikataulutuksesta. Tuotantosuunnittelija hallinnoi koko talon aikatauluja ja on mukana tuotannollisissa tehtävissä omien tuotantojen alkuvaiheessa. Vierailuissa hän hoitaa vain majoituksen tuotantopäällikön ilmoittaman tarpeen mukaan. Järjestäjien tehtävät omissa tuotannoissa ja vierailuesityksissä eroavat merkittävästi toisistaan. Omissa tuotannoissa järjestäjä tulee mukaan suunnitteluvaiheen loppupuolella, kun harjoitusten alku lähestyy. Silloin hän alkaa keskittyä produktion esituotannollisiin töihin ja esimerkiksi hoitaa viestinviejän tehtävää, eli koordinoi tuotannon tiedonkulkua. Vierailuesityksiin järjestäjä tulee mukaan viimeisenä, yleensä vasta esityspäivänä, ja tietää oikeastaan siinä vaiheessa produktiosta kaikkein vähiten.

Oulun teatterin tuotantopäällikkö Sari Tanner osaa pitkän työkokemuksensa ansiosta arvioida aika hyvin esitystilan ja sen tekniikan soveltuvuuden vierailun tarpeisiin, mutta teknisesti vaikeampien vierailuiden kohdalla hän kysyy teknisen päällikön apua näihin kysymyksiin jo neuvotteluvaiheessa. Tekninen päällikkö puolestaan konsultoi valo-, ääni-, ja näyttämömestareita tarpeen mukaan. Kun sopimus on tehty, tuotantopäällikkö käy keskustelua vierailijoiden kanssa ja toimittaa vierailuiden tekniset riderit, valo- ja lavakartat ja muut tiedot teatterin teknisen henkilökunnan saataville. Näissä dokumenteissa ei kuitenkaan ole aina kaikkea oleellista tietoa. Tiedon puute tekee teknisen henkilökunnan työaikaresursoinnista vaikeaa ja ali- tai yliresursointeja voi tapahtua. Vierailuun kiinnitetyt henkilöt valo-, ääni- ja näyttämöosastoilta hoitavat asioita tästä eteenpäin. Teknisesti helpoimmat vierailut eivät vaadi erityisiä ennakkotöitä, mutta vaativat vierailut voivat työllistää monella tavalla ennen vierailun ajankohtaa: lisätietojen vaihto vierailijoiden kanssa, tekninen suunnittelu, kalustovuokraus, ripustus, ohjelmointi. Vierailun jälkeinen purku ja kaluston palautus pitää myös suunnitella ja aikatauluttaa.

Talon omien tuotantojen ja vierailuesitysten tuotantoprosessien välillä on myös eräs oleellinen eroavaisuus: omien produktioiden tuotantoprosessiin kuuluu aina seurantavaihe. Yksi sen olennainen osa on purkupalaveri, missä kaikki osastot kokoontuvat analysoimaan yhdessä, mikä sujui hyvin ja miksi, ja missä olisi kehittämisen varaa. Näin prosesseja saadaan kehitettyä ja hyväksi havaittuja käytäntöjä vakiinnutettua. Vierailuesitysten osalta purkupalavereita ei ole eikä prosessi pääse sitä kautta kehittymään.

Oulun teatterissa siis valo-, ääni- ja näyttämöosastojen työntekijät tekevät osittain samoja töitä kuin tekninen tuottaja Espoossa, eli suunnittelu- ja toteutusvaiheen tuotannollisia töitä. Erona on se, että työ on jakautunut monelle ihmiselle eikä kenelläkään ole kaikkea tietoa. Kenelläkään ei myöskään ole tiedonvälitysvastuuta.

Äänimestari Jari Niemi kertoo, että ääniosastolle hankalimpia vierailuita ovat sellaiset, joissa talon teknikon pitää ajaa esityksen äänet. Tieto siitä, kulkeeko ääniä ajava teknikko esityksen mukana, olisi siis tärkeä saada hyvissä ajoin. Valo-osastolle vierailut ovat monesti suuritöisiä. Valosuunnitelma ei aina käänny helposti erilaiseen tilaan, jossa on erilainen valokalusto. Siksi vierailut vaativat valolta paljon ennakkotöitä, ja valo-osastolla tehdään paljon niihin liittyvää teknistä suunnittelua. Järjestäjä Marika Lamberg kokee tiedonpuutteen olevan suurin ongelma vierailuihin liittyen. Jos illalla tulee kysyttävää, ei ole ketään keneltä kysyä, koska ilta-aikaan ei töissä ole ketään kenellä tieto olisi. “Siinä välissä olisi se tuottaja tai tekninen tuottaja hirveän tärkeä palikka. Meillä on sellainen tyhjiö siinä kohdassa.”

Tuottajan sekä teknisen tuottajan työ vierailuesityksissä teatterissa kiteytyy siis näiden kahden toisistaan eroavan tuotantoprosessin tarkastelussa jossain määrin kommunikointiin, tiedonvälitykseen ja vastuuseen näistä. Teknisen tuottajan työ voi olla toki myös toisenlaista kuin näissä kahdessa esimerkissä käy ilmi. Tuotantoprosessi voidaan järjestää monilla eri tavoilla, ja organisaation oman tarpeen mukaan. & Espoossa huomattiin teknisen tuottajan työnkuvan puuttuminen ongelmallisena tuottajan työn näkökulmasta; työtehtäviä oli yksinkertaisesti liikaa. Oulun teatterissa teknisen tuottajan roolin puutos näkyy tiedonvälityksen katkoksena ja tuottajan töiden siirtymisenä muille kuin tuotannosta vastaaville osastoille. Teattereiden kannattaa tarkastella tuotantoprosessejaan kriittisesti ja arvioida, voisiko teknisen tuottajan rooli tuoda tehokkuutta ja selkeyttää toimintaa. Tiedonvälityksen parantaminen ja vastuunjako ovat avainasemassa onnistuneiden vierailuesitysten toteutuksessa. Espoon teatterin kokemukset voivat ehkä toimia mallina muille teattereille, jotka harkitsevat teknisen tuottajan roolin luomista.

Outi Järvinen kirjoittaa julkaisussaan Organisaation rooli työhyvinvoinnin edistäjänä. Epäselvä perustehtävä ja muut ongelmat (Järvinen, 2014, 23) havainneensa haastavaksi havaita työyhteisön kokonaiskuvaa kiireen keskellä tai liian läheltä sisältäpäin. & Espoon teatterin Koskisen ja Kekäläisen haastattelun lopuksi puhummekin hetken myös siitä, että työtä ja tuotantoprosessia on tärkeää pysähtyä aika ajoin pohtimaan, jotta moniulotteisen työnkuvan keskellä erottaa kaiken tuotantoprosessiin liittyvän paremmin ja avoimin silmin.

LÄHTEET

Aarre-Ahtio, Reetta. 2013. Vierailuesitysten sisällyttäminen teatterin ohjelmistoon. Opinnäyte. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/58906/Aarre-Ahtio_Reetta.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Järvinen, Outi. 2014. Organisaation rooli työhyvinvoinnin edistäjänä. Epäselvä perustehtävä ja muut ongelmat. Teoksessa Leo N. (toim.) Hyvää työpäivää, tuottaja! – Ajatuksia esittävien taiteiden tuottajien työolosuhteista ja työhyvinvoinnista, s.22-24, Taivex-julkaisuja 3/2014. Luettavissa: https://www.tinfo.fi/documents/selvitysweb_1109141035.pdf. Luettu 21.09.2024.

Tinfon teatteritilastot useilta vuosilta, esim 2023: https://www.tinfo.fi/documents/ett_2023_web.pdf

Toikkonen, Tuuli. 2011. Tuottajan rooli ammattiteatterissa. Opinnäyte. Humanistinen ammattikorkeakoulu. s. 9. Luettavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/30032/Toikkonen_Tuuli.pdf?sequence=1&isAllowed=y


**********************************************************************************

Laura Alasaarela: Väliaikakahveilla-podcast

Kahvikupillinen kulttuuripuhetta seurakunnan roolista paikallisena kulttuuritoimijana, tarkastelussa erityisesti Rovaniemen seurakunta ja rovaniemeläiset kulttuuritoimijaverkostot, mutta haastatteluissa poiketaan myös pohjoisen hiippakuntamme pääkaupunkiin Ouluun ja sivutaan myös kokonaiskirkollista tasoa.

Rovaniemi on kulttuurikaupunki, jonka näkyviin toimijoihin kuuluvat muun muassa Lapin kamariorkesteri, Lapin musiikki- ja tanssiopisto, Lapin sotilassoittokunta, Rovaniemen teatteri, Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimi sekä Rovaniemen seurakunta. Yhteistyö toimijoiden välillä on luontevaa ja pitkät perinteet omaavaa. Väliaikakahveilla -podcastsarjan haastatteluiden tarkoituksena on ollut kartoittaa paikallista kulttuuritoimijayhteistyötä ja tarkastella millaisia hyödyntämättömiäkin mahdollisuuksia yhteistyöhön sisältyy. Haastateltavina on paikallisia kulttuurivaikuttajia eri kulttuuri-instituutioista sekä seurakunnan luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita. Vertailukohtana ja inspiraationa haastateltavana on myös Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti ja kirkolliskokousedustaja Satu Saarinen.

Monilla paikallistoimijoiden Rovaniemen seurakunnan kanssa yhteistyössä järjestämillä tilaisuuksilla on pitkät perinteet. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi Lapin musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien Yhteisvastuukonsertit ja Lapin sotilassoittokunnan konsertit Rovaniemen kirkossa. Kirkkoon tilana liittyy haastateltavien mukaan erityistä rauhaa ja tunnelmaa, jota konserttisalissa ei voi tavoittaa. Ohjelmistovalintoja tehdään niin konserttitilaa ja akustiikkaa kuin myös tilan sakraalia luonnetta kunnioittaen. Rovaniemen erityisyytenä nähdään erilaiset tilat ja yhteisöt niin kaupunkialueella kuin maakunnissa. Yhteisenä haluna on tuoda musiikkia myös kaupunkia ympäröiviin kyliin, mistä ei ole mahdollisuutta päästä keskustaan musiikki- ja kulttuuritilaisuuksien pariin.

Kaikki haastatellut paikalliset toimijat näkevät innostavana mahdollisuutena yhteistyöprojektin, jossa toimijoiden osaamista ja resursseja voitaisiin yhdistää suureen projektiin. Haastateltavat pitivät tärkeänä lasten ja nuorten osallistamisen yhteistyöprojekteihin, jotta heitä saataisiin mukaan toimimaan mahdollisten tulevien työnantajatahojen kanssa ja näin innostumaan jatkamaan musiikkiopinnoissaan eteenpäin. Useissa keskusteluissa tuli ilmi toive, että seurakunnan tulisi entistä aktiivisemmin tehdä töitä sen eteen, että nuoret aikuiset löytäisivät paikkansa seurakunnan toiminnasta esimerkiksi juuri musiikkitoiminnan tai kulttuuriprojektien kautta.

Haastatteluissa korostuu musiikin merkitys Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Musiikki nähdään kiinteänä osana seurakunnan toimintaa. Myös konsertit kuuluvat luontevasti osaksi seurakunnan musiikkitoimintaa. Niiden merkitys nähdään yhtäältä elämyksiä tuottavina tilaisuuksina, mutta toisaalta myös hoitavina ja jopa julistuksellisina. Konserttitilaisuudet ovat voineet olla hetkiä, joissa omia tunteita, kuten hätää ja surua, on voinut käsitellä ja kanavoida ajatuksia kohti toivon näkökulmia.

Kirkon rakennettu ympäristö on yhteistä kulttuuriperintöä ja historiaa, joka on itsessään jo arvokasta ja merkityksellistä kirkossa järjestettävässä kulttuuritapahtumassa. Voidaan ajatella, että kaikki kirkossa tapahtuva tuo ihmistä niiden arvojen äärelle, joita kirkko edustaa. Kirkon julistuksellinen tehtävä toteutuu jo kirkkorakennuksessa, joka on itsessään julistava. Samoin sanoma tulee ilmi myös muun muassa musiikissa ja taiteessa. Kaikki sanatonkin voi kirkossa olla hyvin voimakkaasti julistavaa.

Haastatteluissa sivuttiin kulttuuritapahtumien tuottamista yhtenä mahdollisena rahoituskeinona kirkon väheneviin resursseihin. Tilojen vuokraaminen ulkopuolisten järjestämiin kulttuuritapahtumiin nähdään mahdollisena seurakunnan toiminnan rahoittamiseksi ja auttamistyön mahdollistamiseksi. Samaan aikaan korostetaan kuitenkin, että on tärkeää pitää selkeät rajat siinä, mikä kirkkoon sopii ja mikä ei.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan monipuoliset kulttuuritapahtumatuotannot, kuten Pappilan pidot, Taustatarinaklubi ja uusimpana Teatterilla järjestettävät Viiniä & Virsiä -illat syntyvät tuomiorovasti Satu Saarisen mukaan arkisestä elämästä, hyvästä yhteistyöstä ja yhteistyötarjouksista. Paikalliset kulttuuritoimijat Oulussa toimivat Saarisen näkemyksen mukaan vahvasti samalla kentällä ja kirkko on varteenotettava yhteistyökumppani, -muun muassa sen takia, että kirkolla on hyvät tilat, joita voi tarjota kulttuuritapahtumiin. Tärkeää on olla auki ympäröivään yhteisöön ja tarttua yhteistyöehdotuksiin. Yksin tekeminen on myös resurssikysymys, joten yhteistyö on tärkeää, painottaa Saarinen. Uudet avaukset ovat toisaalta osa kokonaiskirkollista Ovet auki -strategiaa. Kirkon ovet ovat Saarisen mukaan ihan konkreettisestikin auki, mutta yhtä tärkeää on pitää ovet auki kumppanuuksille. Jalkautuminen on tärkeää ja liittyy myös Ovet auki -strategiaan. Ovista on mentävä myös ulos yhteisiin tiloihin, yhteisötiloihin ja yhteistyökumppaneiden tiloihin.

Lokakuussa 2024 Kirkkohallitus uutisoi perustaneensa Kirkon kulttuuriasiain neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on edistää kirkon kulttuurialan näkyvyyttä ja verkostoitumista kulttuuritoimikentässä. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Jenni Haukio. Kirkolliskokousedustaja Saarinen näkee tämän toimikunnan perustamisen erittäin tärkeänä. Yhtäältä kirkon tehtävä on säilyttää yhteistä kulttuuriperintöä, mutta ennen kaikkea kirkolla on edelleen kulttuurikentässä hyvin vahva rooli, ei pelkästään tapahtumien yhteistyökumppanina, vaan myös aktiivisena kulttuuritoiminnan kehittäjänä ja kulttuurin elävänä pitäjänä. Saarinen ajattelee, että kulttuurin kohdistuneiden leikkausten keskellä kirkko on ottanut merkittävän askeleen kulttuurin tukemiseen tämän neuvottelukunnan perustamisella.

Listen to playlists featuring Väliaikakahveilla - Kahvikupillinen kulttuuripuhetta Lauran kanssa, osa 4 by Radio RovaDei online for free on SoundCloud

Jakso 1: Rovaniemen seurakunnan luottamushenkilön näkökulma

Eepu Soini, opettaja, Rovaniemen seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen

Jakso 2: Kirkko kulttuurintuottajana – Oulun tuomiokirkkoseurakunta

Satu Saarinen, tuomiorovasti, kirkolliskokousedustaja, tietokirjailija

Jakso 3: Paikallista kulttuuritoimijuutta ja -yhteistyötä Rovaniemellä ja Lapissa

Kaisa Kuula-Bullat, Lapin musiikki- ja tanssiopiston rehtori
Inka Puhakka, Lapin sotilassoittokunnan intendentti
Tiina Patokoski, SulaSolin Lapin piirin puheenjohtaja

Jakso 4: Rovaniemen seurakunnan johtavien viranhaltijoiden näkökulmaa paikalliseen kulttuuritoimijuuteen

Ilari Kinnunen, kirkkoherra
Sari Alakulppi, johtava kanttori
Mauri Miettunen, emeritus johtava kanttori


**********************************************************************************


Anne Laurila ja Janne Niskala: Tuottajana audiovisuaalisella alalla Pohjois-Suomessa

Yhä useamman televisiosarjan ja fiktioelokuvan tapahtumapaikkana on pohjoissuomalainen todellinen tai kuviteltu paikkakunta. Kiinnostus pohjoiseen kuvauspaikkana on aina ollut vahvaa, mutta nyt on menossa varsinainen pohjoiseen sijoittuvien tuotantojen ryntäys erityisesti televisiosarjojen osalta, mutta myös elokuvatuotantojen osalta pohjoinen kiinnostaa. Vuonna 2018 elokuvatuotantokyselyitä tuli Lapin elokuvakomissiolle 38, kun viisi vuotta myöhemmin kyselyitä oli jo yli 50 (Yle 14.12.2023). 

Alueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna näiden tuotantojen lähtökohdat ovat jatkumoa Lapin eksotiikan hyödyntämiselle: tuotannot tuodaan Lappiin ja Pohjois-Suomeen, koska tuotannon arvoa halutaan nostaa maisemakuvilla - usein tuotannot suuntaavat pohjoiseen kuvatakseen myös jokseenkin lumivarmoissa talviolosuhteissa. Lapin elokuvakomission tilastoimista tuotannoista käy ilmi, että pääosa elokuva- ja tv-tuotannoista kuvataan talvella ja Lapissa kuvatuissa tuotannoissa pohjoissuomalainen käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja tai tuotantoyhtiö on harvinainen poikkeama. Kun pohjoissuomalaiset tekijät esiintyvät tuotantotilastoissa harvakseltaan, on syytä kysyä, ketkä saavat kertoa Pohjois-Suomessa kuvattujen elokuvien ja tv-sarjojen tarinoita? Millaista alueellista audiovisuaalisen alan yritystoimintaa Pohjois-Suomessa on, ja millaisia kasvun edellytyksiä alalla on? Kun kiinnostus Pohjois-Suomessa kuvaamiseen on kasvanut, hyötyvätkö paikalliset audiovisuaalisen alan yritykset kasvusta?

AUDIOVISUAALINEN ALA POHJOIS-SUOMESSA

Pohjois-Suomeen ja eritoten Ouluun av-alalle on viime vuosina tullut uusia tekijöitä ja tuotantoyhtiöitä av-alalle. Lisähoukuttimena Ouluun on lanseerattu vuonna 2021 alueellinen av-alan tuotantokannustin, joka tukee enintään 10% takaisinmaksulla alueella syntyneistä tuotantokustannuksista. Alun perin kansainvälisten suurtuotantojen houkuttelemiseen keskittynyt rahoitusmalli on myös löydetty alueella toimivien tuotantoyhtiöiden toimesta. Pohjoisessa kuvattujen elokuvatuotantojen aluevaikutus oli 2018-2020 aikana kolmen vuoden ajalta noin 3,5 miljoonaa euroa, joista osassa oli tuotantoyhtiönä paikallinen yritys. (Mun Oulu 7.10.2020)

Pohjoisen audiovisuaaliset ammattilaiset PAVA ry on media- ja pelialan organisaatio, jonka tehtävänä on edistää alalla toimivien yritysten ja henkilöiden ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja pohjoisessa Suomessa. Yhdistykseen rekisteröityneitä jäsenyrityksiä on 30 ja freelancer-jäseniä on 53. Jäsenyrityksistä kolmella on kokemusta pitkien fiktioelokuvien ja tv-draamasarjojen tuotannosta, kuudella yrityksellä dokumenttielokuvista ja yhdellä animaatiosarjan tuotannosta siten, että sisällöt ovat saaneet kotimaassa televisio- tai elokuvateatterilevityksen. Av-alan kuninkuuslajeja, eli fiktiivistä tv-sarjaa tai pitkiä elokuvateatterielokuvia ei tällä hetkellä tuota kovinkaan moni pohjoinen yritys, mikä on ymmärrettävää alati tiukentuvassa kilpailussa alan rahoituksesta.

POHJOISEN HAASTEET

Antti Kaarlela Whatevergroupin toimistolla.

Alueellisesta kannustimesta huolimatta pohjoinen ulottuvuus tuo omat haasteensa. “Tuotantoyhtiön sijoittuminen pohjoiseen ei tuo merkittävää taloudellista etua,päinvastoin. Maksamme sijoittumisestamme pohjoiseen enemmän, kuin mitä alueellisista tuotantokannustimista hyödymme”, kertoo Whatevergroupin tuottaja ja toimitusjohtaja Antti Kaarlela. Whatevergroup on yksi niistä harvoista alueellisista tuotantoyhtiöistä, joka on tuottanut fiktiivisiä televisiosarjoja koti- ja ulkomaiseen levitykseen. Kaarlelan mukaan paikallisena toimijana he kärsivät erityisesti työvoimapulan ja kaluston alueellisen saatavuuden osalta. “Pohjoisessa on todella ohut osaajapohja. Meillä oli esimerkiksi todella hyvä lavasteryhmä pohjoisessa, mutta koska tuotantoa ei ole jatkuvasti, osaajat valuvat muualle. Joudumme tuomaan kaikki osaajat pohjoiseen ja matka- ja majoituskuluihin menee helposti satoja tuhansia euroja tuotannon kokonaisbudjetista”, Kaarlela kertoo. Toisin kuin helsinkiläisillä kilpailijoilla, Pohjois-Suomessa ei Kaarlelan mukaan voi toteuttaa draamatuotantoa niin, että työryhmä kulkisi kuvauksissa kotoaan, vaan täällä kuvaaminen edellyttää aina korkeampia työvoimakustannuksia.

Pääsyy sille, että suurin osa av-alan tuotantoyhtiöstä on pakkautunut kehä kolmosen sisäpuolelle lienee siinä, että siellä toimivat lähes kaikki alan rahoitusorganisaatiot, tilaajat ja levittäjät. Lisäksi suurin osa toimialan tapahtumista järjestetään Helsingissä. Tämä hankaloittaa maakunnissa operoivia yrittäjiä, joille kynnys matkustaa pääkaupunkiseudulle yhteen tapahtumaan tapaamaan alan toimijoita on luonnollisesti paikallisia tuottajia suurempi. Käsikirjoittaja Aleksi Puranen Whatevergroupista täsmentää, että helsinkiläisen tuottajan matka av-alan tapahtumaan tai rahoittajan luokse saattaa parhaimmillaan olla muutama ratikkapysäkki kun taas pohjoisten kollegoiden täytyy maksaa lennot, majoitukset, päivärahat ja taksikyydit.

Koska av-alan rahoittajat liikkuvat verrattain harvoin pääkaupunkiseudun ulkopuolella, tarkoittaa se käytännössä sitä, että kasvotusten tapahtuvia kontakteja heidän kanssaan ei pääse syntymään. Verkostoitumismahdollisuuksien puutteen vuoksi pohjoisten tekijöiden tunnettuus varsinkin uran alkuvaiheessa voi olla suuri ongelma. “Merkittävin käännekohta tuotantoyhtiön kasvun kannalta on ollut osallistuminen MipCom- markettiin vuonna 2018, jolloin tapasimme YLEn Pekka Ruohorannan Cannesissa. Sitä ennen ei YLEltä oikeastaan edes vastattu yhteydenottopyyntöihimme, mutta tuon tapaamisen jälkeen pääsimme YLElle pitchaamaan hankkeitamme. Saman reissun paluulennolla istuin silloisen Elisa Viihteen vastaava tuottaja Laura Kuulasmaan vieressä ja minulla oli koko lento Nizzasta Helsinkiin aikaa tutustua ja jutella hänen kanssaan, joka myöhemmin johti Korvessa Kulkevi -sarjan tilaukseen Elisalle. Nämä kohtaamiset olivat merkittävä käännekohta tuotantoyhtiöllemme, jonka jälkeen olimme ikään kuin olemassa”, tuottaja Kaarlela kuvailee. Käsikirjoittaja Purasen mielestä tilanne on nurinkurinen, että toiminnan alkuvaiheessa kotimaisia tilaajia piti mennä tapaamaan Cannesiin.

Kimmo Paananen Cannes'ssa tv-alan tapahtumassa
Mipcomissa syksyllä 2024.

1990-luvulta asti Oulussa av-alalla toiminut tuottaja Kimmo Paananen on toiminut pääosin kaupallisten sekä dokumenttielokuvien tuottajana omistamansa Klaffituotannot - yrityksen kautta. Viime vuonna yritys kuitenkin fuusioitui osaksi Filmbutik Oytä, jolla on useampia toimipaikkoja läpi Suomen ja tuotantorepertuaari laajentui myös reality tv-sarjojen puolelle. Fuusion myötä kasvaneet taustamuskelit eivät kuitenkaan poista kaikkia alueella toimimisen ongelmia. “Yksi konkreettinen vaikeus täällä on esimerkiksi realitytuotantojen välimatkat. Me ei mahdeta niille mitään, ne on aina meitä vastassa. Jos johonkin lähdetään, niin me aina käytännössä lähdetään pimeälle tielle. Tämä on selkeä konkreettinen haitta, mikä poikkeaa meidän muista toimipaikoista. Helsingin toimipaikassamme ei ole ajokortteja kuin muutamalla työntekijällä”, Paananen toteaa.

Paanasen mukaan myös isojen valtakunnallisten brändien vähyys Pohjois-Suomessa on ongelma markkinointiviestintää tehdessä. Asiakaspohjan kapeus pakottaa asiakkuuksien hankinnassa tukeutumaan pääkaupunkiseudulle, mikä osaltaan lisää kustannuksia ja hankaloittaa toimintaa.

ALUEELLISEN RAHOITUKSEN MERKITYS

Oulun kaupunki on tukenut liikelaitos Business Oulun kautta alueella kuvattuja av-tuotantoja jo neljän vuoden ajan alueellisen tuotantokannustimen avulla. Suomessa on myös valtakunnallinen tuotantokannustin, jonka voi hakea paikallisen tuen lisäksi hankkeille, joissa on riittävä kansainvälisyysaste. Kannustin on ollut ilmeisen onnistunut malli houkuttelemaan alueelle ulkopuolisia kuvausryhmiä, mutta siitä on myös tuettu paikallisten tuotantoyhtiöiden omia tuotantoja. Kuluvan vuoden aikana myös Raahen kaupunki liittyi omalla rahoitusosuudellaan mukaan Oulun alueelliseen kannustimeen, joten malli on ilmeisen houkutteleva myös rahoittajan näkökulmasta tuoden alueelle lisää av-tuotantoja ja sitä myöten valtakunnallista tai kansainvälistä näkyvyyttä.

Paikallisen tuottajan Kimmo Paanasen näkökulmasta rahoitusinstrumentti on paikkansa ansainnut. “Sillä on iso ja tärkeä merkitys. Vaikka se ei prosentuaalisesti tietenkään koskaan ole mikään päärahoitusinstrumentti, mutta se on juuri niitä puuttuvia prosentteja, jotka pystyy varmistamaan sen, että tuotannon voi tehdä täällä”, tuottaja Paananen kertoo. Hänen mukaansa matkustamisesta, majoittumisesta ja henkilökunnan kasaamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen kannustin on oleellinen. Paananen on sitä mieltä, että juuri kannustin on alueellisena rahoitusinstrumenttina sellainen, että se asettaa Oulun seudun muiden alueiden kanssa samalle viivalle, ehkä joskus jopa hieman edellekin.

Myös Lapissa on herätty Oulun ja muiden alueiden rahoitusinstrumenttien vetovoimaisuuteen. Lapin elokuvakomissio on käynnistänyt oman kehittämishankkeen saadakseen kasaan oman vastaavan mallinsa. Hanketta vetävän hankepäällikkö Antti Toiviaisen mukaan kannustin on oleellinen kilpailuvaltti kun tuotanto valitsee kuvauspaikkansa. Toiviaisen mielestä Oulu on juurikin kannustimen avulla saanut tuotantoja, jotka ehkä muuten olisi kuvattu Lapissa ja samoin Tampereelle on tultu kuvaamaan kannustimen perässä. Jos tulevaisuudessa syntyy uusia alueellisia rahoituslähteitä, ne kilpailevat erityisesti ulkopuolisista isoista tuotannoista. Tämä saattaa lisätä uusia mahdollisuuksia alueellisille tuotantoyhtiöille päästä käsiksi oman alueen kannustimeen. 

POHJOISEN SIJAINNIN EDUISTA

Pohjoisessa toimimisessa on kuitenkin paljon hyviäkin puolia. Maisemallisten arvojen lisäksi poikkeukselliset kuvausajat eri valotilanteiden vuoksi puoltaa tuotantojen kuvaamista pohjoisessa. Perinteisesti on ajateltu kesäkuvausten pitkän valoisan ajan olevan ainoa etu, mutta etunsa on myös talvella kaamoksessa. “Helpottaa, kun päivisin voi kuvata yökohtauksia, eikä näin ollen tarvitse maksaa yötyölisiä”, kertoo Lapin elokuvakomissaari Ida Tirkkonen Ylen artikkelissa 14.12.2023.

Pohjoisen etu on pitkään ollut talvitakuu, eli tuotantoyhtiöille on uskallettu luvata luminen jakso, jolloin ulkokuvauksiin ei tarvitse järjestää kallista tekolumetusta. Runsaan luonnonlumen lisäksi Perämeren horisonttiin jatkuva jääkenttä on houkutellut useita kuvausryhmiä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Pohjois-Suomessa on vahva logistinen verkosto, joten ekstoottisemmatkin lokaatiot ovat kohtuullisen helposti tavoitettavissa. Pohjoisen työryhmillä on myös taito operoida hyvin talvisissa olosuhteissa.

Kaikki nämä elementit yhdessä ovat tarjonneet pohjoisen tuotantoyhtiöille palvelumahdollisuuksia ja useat yrityksistä tarjoavat tai ovat jossain vaiheessa toimintaansa tarjonneet omien tuotantojen lisäksi tuotantopalveluita muille yrityksille. “Tuotantopalveluiden tarjoaminen tarkoittaa meille nopeasti liikkuvaa rahaa ja kassavirtaa. Viime keväänä teimme tuotantopalveluna ison saksalaisen tv-sarjan ja vuodenvaihteessa on tulossa brittiläinen hanke. Tuotantopalveluiden tarjoamisessa yhtiön pohjoinen sijainti tarjoaa kotikenttäetua”, tuottaja Kaarlela toteaa.

Tärkeintä syy pohjoiseen sijoittumiselle ei liene kuitenkaan tuotantoihin liittyvät ulkokohtaiset seikat vaan tänne on jääty muiden syiden vuoksi. Tekijöille alueen kulttuuri ja alueella toimiminen ovat syvemmällä tekemisen dna:ssa kuin pelkästään lumisen ajan takuussa tai päivän pituudessa. “Pohjoisuus on meidän yrityksessämme kuitenkin myös erottautumistekijä ja pidämme siitä, että olemme pohjoisesta. Tarinamme lähtevät liikkeelle ja sijoittuvat jonnekin muualle, kuin Kehä III sisäpuolelle”, kertoo Kaarlela.

Käsikirjoittaja Purasen mukaan pohjoisuus on osa Whatevergroupin brändiä, millä he erottautuvat kotimaan lisäksi myös kansainvälisillä markkinoilla. “Kotimaassa ala on painottunut pääkaupunkiseudulle, joten siellä on riittävästi niitä firmoja, jotka kertovat Helsinki- tarinoita. Me kerromme muun Suomen ja erityisesti Pohjois-Suomen tarinoita, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö ne tarinat ole kansainvälistä tasoa”, Puranen toteaa.

Myös Kimmo Paananen viihtyy Oulussa, eikä hänellä ole tuoreesta yritysfuusiosta huolimatta tarkoitus lähteä alueelta pois. “Täällä työkulttuuri on rennompi ja avoimempi kuin pääkaupunkiseudulla ja muut elämiseen liittyvät helppous- ja mukavuustekijät ovat hyvä valttikortti”, Paananen sanoo ja jatkaa. “Varmaan jokainen, joka on näin pitkään jotakin jauhanut niin on joskus miettinyt, että onko tässä mitään järkeä. Mutta kyllä omalla kohdalla olen aina rakentanut yhteistyötä omaa verkostoa laajemmin sen sijaan, että olisin ajatellut lyödä hanskoja tiskiin tai vaihtaa paikkakuntaa.”

ALUEELLA TOIMIMINEN TULEVAISUUDESSA

Tulevaisuudessa valtavalla nopeudella kehittyvät tekoälyn tuomat mahdollisuudet ovat luonnollisesti uhka myös perinteisille pohjoisen sijainnin eduille ja lumimaisemia saattaa jatkossa olla helpompi kuvata studioissa. Tässäkin asiassa kannattaa olla mukana kehityksen kärjessä ja ottaa uudet työkalut ja mahdollisuudet haltuun varhaisessa vaiheessa.Oulussa ollaankin kehittämässä omaa digitaalista studiota osana STARTS LAB Oulu -hanketta, jota OAMK hallinnoi. Hankkeen tavoitteena on luoda Oulun alueen pk-yrityksille edistyksellinen testiympäristö, jossa voi testata erilaisia prototyyppejä ja kehittää uusia palveluita. Alan koulutuksen lisäksi hankkeella pyritään tarjoamaan paikallisille yrityksille mahdollisuuksia olla mukana kovalla vauhdilla kehittyvän av-alan ytimessä. Yksi hankkeen pääelementeistä on ns. led-seinä, jonne voidaan ajaa muualla kuvattua korkearesoluutioista videomateriaalia. Näin studio-olosuhteissa voidaan kuvata jo ennakolta tehtyihin taustoihin sopivaa materiaalia. Tällä tavoin voidaan säästää suuriakin summia, jos koko työryhmää ei tarvitse kuljettaa esimerkiksi lumisen tunturin huipulle, vaan koko kohtaus voidaan tehdä hallitusti kaupunkiympäristössä ja yksi tietty valotilanne voi tarvittaessa kestää vaikka useamman kuvauspäivän ajan, jos se luonnossa olisikin vain minuutteja.

Suomessa koko kulttuurikenttä, mukaan lukien av-ala, on ennennäkemättömien rahoitusleikkausten alla kun kaikkien perinteisten rahoittaijen budjetteja ollaan leikkaamassa samanaikaisesti, suurimpien leikkausten ollessa 50% kokoluokkaa. Av-alalla tämä heijastuu epävarmuutena myös tilaajapuolelle, jotka varovaisuussyistä eivät uskalla rahoittaa uusia tuotantoja. Tämä on luonut negatiivisen noidankehän, josta ulospääsyä ei hetkeen ole näkyvissä. Myös tuottaja Paananen kokee ajat haastaviksi, mutta nostaa pohjoisten toimijoiden erityispiirteet yhdeksi mahdollisuudeksi pois ahdingosta. “Itse olen piirtänyt tulevaisuuden niin, että meidän pitää olla aika innovatiivisia löytämään uudenlaisia rahoitusmekanismeja ja -muotoja sekä yhteistyömalleja, sillä vain se yhteistyö on varmasti se, mikä tulee meidät tällä alalla nostamaan, jos halutaan nousta nopeammin kuin muut. Siinä meillä on mahdollisuus, sillä meillä on yhteistyön perinne jo olemassa täällä”, toteaa Paananen.

LÄHTEET

Av-tuotanto voi välttää Pohjois-Suomessa yötyölisät, ja nyt tätä aiotaan markkinoida maailmallekin. (Uutisartikkeli 14.12.2023) https://yle.fi/a/74-20064699 

Kuvauspaikaksi mieliviä seutuja riittää – Lappi suunnittelee omaa kannustinta elokuvien tekijöiden houkuttelemiseksi (Yle uutisartikkeli 24.1.2024) https://yle.fi/a/74-20070619

Oulun av-alan tuotantokannustin. Business Oulu. https://www.businessoulu.com/yritykset-ja-yrittajat/toimialapalvelut/luovat-alat/oulun-av-alan-tuotantokannustin/

Paananen, Kimmo, Filmbutik, puhelinhaastattelu 3.12.2024

Pohjois-Suomessa kehitetään entistä kunnianhimoisempia elokuva- ja tv-hankkeita. Lapin Kansa (Uutisartikkeli 18.11.2023). Pohjois-Suomessa kehitetään entistä kunnianhimoisempia elokuva- ja tv-hankkeita – näin konkarituottaja kerää rahoitusta, jotta lappilaisen romaanin uudelleenfilmatisointi onnistuisi | Lapin Kansa

Puranen Aleksi ja Kaarlela Antti, Whatever Group, teemahaastattelu, 22.10.2024 Cannes

Selvitys elokuvatuotantoihin kohdistuvien julkisten tukien vaikutuksista, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja. 2018. https://www.ses.fi/wp-content/uploads/2020/10/Selvitys_elokuvatuotantoihin_kohdistuvien_julkisten_tukien_vaikutuksista.pdf

STARTS LAB Oulu, esittelymateriaali ohjausryhmälle. OAMK 14.11.2024

Tv- ja elokuvatuotannot tuoneet Oulun seudulle yli 3 miljoonaa euroa viime vuosina. Mun Oulu. (Uutisartikkeli 7.10.2020.) https://www.munoulu.fi/kaupunki/tv-ja-elokuvatuotannot-tuoneet-oulun-seudulle-yli-3-miljoonaa-euroa-viime-vuosina/